keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kun kissa tahtoo...

...se ei luovuta.

Kello 02:00, olohuone.

Herään siihen, kun Romeo raapii ovea, se on vailla takapihalle. Tässä siis kiitos siitä, että se saa nyt käydä ulkoilemassa aidatulla alueella myös meillä, ajattelen ja yritän komentaa sitä lopettamaan, painan tyynyn korville. Hetkeksi Romeo lopettaa, ja ehdin nukahtaa. Kunnes se aloittaa sen taas! Tätä jatkuu sinikkäästi kaksi helkutin tuntia, voin kuulla kuinka maali kuoriutuu ovestamme pois. Heitän pari tyynyä sinne suuntaan, mutta turhaan - kun kissa tahtoo, se ei luovuta.

Kun lopulta nousen ylös kello 04:12 ja annan herroille ruokaa ja siirryn turhautuneena ja väsyneenä koneelle, loppuu myös se raapiminen.

-Väsynyt Palvelija kuittaa.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Sydänkohtaus palvelijan osalta ohi.

Romeon kanssa tulikin esille viime postauksessa pelottavia asioita.

Voin ilokseni kertoa, että Romeo on nyt taas oma itsenstä, eikä eläinklinikkakäyntiä toistaiseksi ainakaan tarvittu.

Eilen Romeo sai inupektia vatsakipuun ja elektrolyyttijuomaa tasapainottamaan natriumarvoja ja muita tärkeitä, mitkä voivat helteellä mennä sekaisin. Romeo on virkistynyt erityisesti elektrolyyttijuoman takia. Luulen, että kyse oli kuumimman päivän kropan sekaisin menosta. Jatketaan silti vähän aikaa inupektia ja elektrolyyttijuomaa. Mutta Romeo tänään jo kuritti raapimalautaa ja oli muutenkin oma itsensä, kun käytiin  ulkona. Ruohoa söi kovin puhdistaakseen mahaansa ja reagoi normaalisti ympäristöönsä.

HUH!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Sydämentykytyksiä.

Eilen illalla huomasin, että Romeo käyttäytyy poikkeuksellisesti. Se ei vaatinut ruokaa, eikä syönyt edes rasvaisia frettien raksuja, joita joskus herkkuna saatan nakata, vaikka ne ovatkin sen lempiherkkua. Ilta ja yö meni sekaisissa tunnelmissa. Nesteytin Romeota ja ahdistuin kun en tiennyt mitä tästä tulee seuraamaan. Olin kuitenkin nukahtanut ja aamulla pomppasin ylös etsimään Romeota. Se ei tullut aamullakaan normaaliin tapaansa vaatimaan ruokaa, joten huolestuin todella. Koska kuumuudestakin johtuen kissan ruokahalu ei ole aina entisellään helteillä, mutta tämä ei ollut oikeaa. Hädissäni jo pistin parafiinit menemään, että josko olisi karvapalloista johtuva suolitukos.

Tämän jälkeen selvisi aika kuuluvasti missä oli vika! Romeolla on ripuli. Annoin siis heti Romeolle inupektia , jos se saisi vatsan taas tasapainoon ja hain apteekista elektrolyyttivalmistetta, jotta nestetasapaino pysyy oikeana.

Mitään muuta hälyyttävää ei onneksi toistaiseksi ole, mutta tietenkin suolitulehduksen mahdollisuus on olemassa, joten on katsottava tässä nyt huomiseen, alkaako menemään parempaan vai lähdetäänkö aamusta heti klinikalle, jotta saadaan lääkkeet, jos kyseessä nyt sattuisi olemaan suolitulehdus.

Tämä on sattunut kerran aikaisemminkin Romeon kohdalle. Tuolloin eläinlääkäri kertoi, että valitettavan paljon liikenteessä on valmiiksi pilaantunutta kissanruokaa, joista nämä suolistotulehdukset usein johtuvat.

Romeo on minulle niin kaikki kaikessa, että sydäntä särkee heti, jos huomaa, että jotain on vialla :(